maanantai 4. tammikuuta 2016

I'm Olaf and I like warm hugs!


Joululahjapajalla syntyi tänä vuonna (tai siis viime vuonna!) allekirjoittaneen ensimmäinen amigurumi eli pieni virkattu Frozen-elokuvasta tuttu Olaf-lumiukko. Kolmivuotias kummityttöni on todella kova Frozen-fani, niin kuin varmaan moni muukin samanikäinen ja vähän vanhempi. Joten kun Pinterest pyöräytti näytölleni virkatun Olafin ohjeen, tiesin heti, että tätä täytyy kokeilla.

Eikä se niin vaikeaa ollut, sillä ohje oli erittäin hyvä. Parasta oli kyllä se, kun kummitytön käsi tarttui heti ensimmäisenä tähän kaikkien muiden lahjapaketissa olleiden tavaroiden joukosta :). 


Kun olin jo paketoinut lahjan, tajusin että kulmakarvat unohtuivat. Se ei tuntunut onneksi kummityttöä haittaavan. Olaf on jo kuulemma ollut joulun jälkeen monessa mukana: se on muun muassa käynyt uimahallilla ja ollut oppilaana mukana koululeikissä. 


Oikeastaan tällainen näpertäminen oli vaihteeksi superkivaa. Mitähän seuraavaksi virkkaisin?

torstai 24. joulukuuta 2015

Toivotus hyvän joulun

Vuorossa perinteisesti tämän vuoden joulukorttien esittely. Olin suunnitellut tekeväni kahdenlaisia joulukortteja. Kummastakaan ei tullut oikein sen päässä olevan vision näköistä, joten siirryin suunnitelmaan B - vai olikohan se jo C: värit ja leimasin esiin.

Tällaisia niistä sitten tuli. Tykkäsin itse lopputuloksesta tosi paljon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.



Myös puukortteja tuli muutama. Niissä oli sama värimaailma kuin kransseissakin.



Nyt voi jättää kiireen taa. Minä ajattelin piipahtaa vielä tallilla joulumaastossa ja sitten suuntaan joulupatojen ääreen.

Oikein hyvää, mukavaa ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille siellä ruudun toisella puolen.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Fudge this!


Tästä ei fudge paljon överimmäksi voi mennä. Monta sataa grammaa suklaata ja kolme (3!) purkkia kondensoitua maitoa. Mutta tuli tätä sitten aikamoinen satsikin. Ja olihan se tietysti hyvää. 

Onhan nuo palat vielä ihan syötävän söpöjäkin.


Suklaa-piparminttukerrosfudge

1. kerros

240 g tummaa suklaata
1 prk kondensoitua maitoa

2. kerros

220 g valkosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa
punaista elintarvikeväriä
piparminttuaromia

3. kerros 

220 g valkosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa

Pinnalle:

polkkakaramelleja

Laita yksi purkki kondensoitua maitoa kattilaan ja kuumenna, kunnes se alkaa muuttua hieman sakeammaksi ja kinuskimaisemmaksi (noin 10 minuuttia). Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja kuumenna varovasti miedolla lämmöllä, kunnes suklaa on sulanut. Kaada leivinpaperilla verhotun vuoan pohjalle (omani oli noin 23 x 32 cm, ja tässä fudgesta tuli ainakin hyvän paksuista). 

Toista kerrosta varten keitä jälleen purkki kondensoitua maitoa hieman sakeammaksi, Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja punaista elintarvikeväriä niin, että saat haluamasi sävyn. Kuumenna varovasti, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon myös piparminttuaromi. Näitä on eri vahvuisia, joten parhaan tuloksen saat, kun lisäät ensin vähän, maistat ja lisäät enemmän. Itse jopa yllätyin siitä, miten paljon aromia piti laittaaa, jotta piparminttu oikeasti erottui suklaan seasta. Kaada valmis seos vuokaan edellisen kerroksen päälle.

Kolmatta kerrosta varten keitä purkki kondensoitua maitoa taas hieman sakeammaksi. Sillä aikaa voit rouhia polkkakaramellit (muovipussi ja kaulin tai joku muu keksimäsi tapa). Lisää kondensoidun maidon joukkoon paloiteltu suklaa ja kuumenna, kunnes suklaa on sulanut. Kaada edellisen kerroksen päälle. Ripottele pinnalle rouhitut polkkakarkit. Tässä kannattaa olla nopea, sillä fudgen pinta ainakin minulla jähmettyi niin nopeasti, että muutaman minuutin päästä karkit eivät enää tartu fudgeen. 

Ohje muunneltu tästä A Spicy Perspective -sivuston ohjeesta.


torstai 17. joulukuuta 2015

Piparitalkoot ja vastaus haasteeseen

Tuluskukkaro-blogin Saturnina palkitsi minut, kröhöm, heinäkuussa Liebster Award -palkinnolla ja haastoi minut samalla vastaamaan 11 kysymykseen. Kiitän ja kumarran tunnustuksesta ja pahoittelen aikaansaamattomuuttani. Tässä kuitenkin vastauksiani, sillä on aina kiva päästä kirjoittamaan itsestään, ja eihän siitä heinäkuusta nyt niin kauan vielä ole. Samaa vuottakin edelleen eletään.


Maku-lehden ohjeella marmoroidut piparit. Näistä tuli nättejä.

Tämän postauksen loppupuolella on vastauksia Saturninan kysymyksiin. Kuvituksena tässä postauksessa on viime viikonlopun piparitalkoiden satoa.



Teemana oli tänä vuonna selvästi eläimet.

Me ollaan nyt ystäväni kanssa kahtena vuonna pidetty yhteiset piparitalkoot. Viime vuonna otettiin rennosti ja kaikki meni putkeen. Tänä vuonna tietysti odotukset olivat kasvaneet (YouTubesta oli katsottu vähän liian monta piparienkoristelututoriaalia) ja mistään ei tietysti meinannut tulla mitään. Molemmat piparitaikinat olivat jotenkin vaikeita leipoa ja pikeerit olivat kaikkia liian paksuja ja koristelusta ei meinannut tulla mitään.

Onneksi kaverin kanssa vastoinkäymisetkin voi ottaa vastaan hihittäen. Ja koristella vaikka tällaisen possun (pardon my french):


Piparien koristelu lopetettiin puoliltaöin ja sitten tyhjennettiin vielä ruoalla aloitettu viinipullo. Seuraavana aamuna koottiin meidän metsäneläinasetelma ja saatiin jopa yksi pikeerikuusi ehjänä pystyyn... Illemmalla pikeerikuusta kohtasi kyllä harvennushakkuu, kun liikutin asetelmaa ja kuusi sortui. Mutta oli se kaunis niin kauan kuin sitä kesti :D.





Kokoamisvaiheessa kuusi oli vielä pystyssä. Huomatkaa myös snapsilasit, jotka pääsivät kerrankin hyötykäyttöön.

Ja sitten vastauksia niihin kysymyksiin:

Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?

Blogi tuntui täydelliseltä tavalta yhdistää kaikki elämäni lempiasiat. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja myös valokuvauksen saloihin olen päässyt töissä tutustumaan. Ruoanlaitto, leivonta, käsityöt ja kirjat ovat aina olleet elämässäni, on kiva kertoa niistä muillekin. Harkitsin blogin aloittamista pitkään ja hartaasti (eli varmaan ainakin viisi vuotta).

Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi.

Yksi pisimpään seuraamani blogi on varmaankin Nelliinan vaatehuone. Toinen itseäni suuresti inspiroinut blogi oli Voisilmäpeliä (Eeva Kolun aiempi blogi). Käsityöblogeista suurin suosikkini on ollut varmaan Jatta soheltaa (nykyisin Jatta Pauliina).

Oletko asunut jossain muualla kuin Suomessa ja jos, niin missä?

Opiskeluaikana asuin puoli vuotta Espanjassa Sevillassa, kun olin paikallisessa yliopistossa vaihto-opiskelijana.

Mikä on ollut onnistunein käsityösi?

Yksi viime aikojen onnistuneimmista on varmasti ollut virkattu Happypotamus, mutta on paljon muitakin, vaikea nimetä vain yhtä.

Entä pahin epäonnistuminen?

Ehkä ne kaikki keskeneräiset ovat tietyllä tavalla epäonnistuneita. Mutta mitään sellaista emämokaa ei nyt tule mieleen. Kaiken pystyy yleensä aina korjaamaan :).

Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?

Hevosia, lukemista, leipomista, ruoanlaittoa ja joogaa.

Minkä hyvän kirjan luit viimeksi?

Cormac McCarthyn Kaikki kauniit hevoset. Karu ja kaunis kirja, hienosti suomennettu.

Mikä on paras stressinpoistokeinosi?

Tallilla käyminen. Hevosten kanssa ei kauheasti voi miettiä omiaan tai käy hassusti. On pakko keskittyä siihen, mitä tekee. Lisäksi saa olla ulkona raittiissa ilmassa ja kivojen tyyppien kanssa, mikäs sen mukavampaa.

Teetkö unelmatyötäsi?

Hmm, tämä onkin vaikea kysymys. Tykkään työstäni tosi paljon, mutta ehkä unelmatyö on silti liian voimakas sana. Tosin en kyllä nyt tältä istumalta osaisi edes nimetä omaa unelmatyötäni.

Mikä on lempisanontasi?

Kaikenlaisia hokemia on tarttunut mukaan matkan varrelta. Olisi helpompi nimetä inhokki, työelämässä usein käytetty "otatko sinä tästä kopin".

Mitä toivoisit sinulta kysyttävän? Kysy ja vastaa siihen.

Mikä on parasta juuri nyt? Lähestyvä joulu ja loma, uusi kännykkä, tulevat heppailut, viikonlopulle suunniteltu visiitti Jyväskylään.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Piparia ja punajuurta

Pohdittiin muutamia viikkoja sitten äitin kanssa, mitä lisuketta punajuurista voisi tehdä. Törmäsin sopivaa reseptiä etsiessäni Maku-lehden sivuilla Hasselbackan punajuuriin. Pipari ja punajuuret kuulosti sen verran mielenkiintoiselta yhdistelmältä, että otettiin tätä ruokaa varten piparitaikina sulamaan ja paistettiin pipareita ennen kuin päästiin varsinaiseen ruoanlaittoon. 

Pahoittelut siis surkeasta kännykkäräpsystä, joka tätä postausta koristaa, mutta tämä resepti on pakko saada muistiin. Punajuurien pehmeys, piparien mausteisuus ja siirapin makeus on loistava yhdistelmä. Käykää vaikka Maku-lehden sivuilla kurkkaamassa houkuttelevampaa kuvaa :). 

Hirveästi ei tule punajuurta käytettyä, mutta tätä teen kyllä toistekin.


Hasselbackan punajuuret

10 kpl punajuuria
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
50 g piparkakkuja
50 g voita
1 rkl siirappia

Harjaa punajuuret puhtaiksi. Keitä ne vähässä vedessä pehmeiksi.

Jäähdytä ja kuori punajuuret. Leikkaa pinta kannan kohdalta tasaiseksi, jotta punajuuret pysyvät pystyssä.

Leikkaa juureksiin veitsellä pieniä viiltoja vieri viereen, melkein pohjaan saakka. Nosta punajuuret pieneen uunivuokaan.

Rouhi piparkakut veitsellä. Ripottele punajuurten pinnalle suola, mustapippuri ja piparimurut. Sulata voi ja sekoita joukkoon siirappi. Valuta voi-siirappiseos punajuurten päälle.

Paista hasselbackan punanjuuria 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Maailmanperintökohde Puente Colgante

Mihin me jäätiinkään. Ai niin,vuonna 1893 rakennettuun Puente Colganteen, Vizcayan siltaan, Unescon maailmanperintökohteeseen ja insinöörityön taidonnäytteeseen. Tunnetaan Tainan lähipiirissä myös kauheana tärisevänä hökötyksenä, jonka päällä piti kävellä notkuvilla lankuilla ja joka aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä ja runsaasti hermostunutta naurua.

Käyntikierros sillalla menee näin: hissillä noustaan ylös sillan jommassakummassa päässä, kävellään sillan yli tuolla ylhäällä, laskeudutaan hissillä alas ja mennään tuolla riippuvalla gondolilla takaisin toiselle puolelle.






Bilbaon satama on sijainnut ennen vähän kauempana sisämaassa, ja tuo silta on mahdollistanut sen, että valtamerialuksetkin ovat voineet satamaan ajaa. Nykyään satama on lähempänä merta.




En tiedä, miltä tämä nyt näyttää kuvissa, mutta mua pelotti olla tuolla ylhäällä. Mies vaan nauroi, kun puristin paniikinomaisesti kaidetta ja kävelin ainoastaan siinä kohdalla, missä rautapalkki kulki lankkujen alla, jotta en olisi tuntenut, miten lankut notkuivat. Tässä menossa ylös, muutama perhonen vatsanpohjassa (ilmeestäkin varmaan huomaa):


Miten tänne pääsee: metrolla Portugaleteen ja sieltä alamäkeen niin kauan, että joki tulee vastaan. Et voi olla näkemättä siltaa.

Paluumatkalla kannattaa valita se katu, jolla menee liukuportaat, jollei halua kavuta koko matkaa omin jaloin. Ei tämäkään varmaan kuvassa niin jyrkältä näytä, mutta kun askelmittari näytti tuossa vaiheessa päivää 23000 askelta, oli ihan kiva huilata noissa portaissa.


Silta kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa, oli se sen verran erikoinen ilmestys. Korkeanpaikankammoisten kannattaa ehkä miettiä kaksi kertaa ylös menoa. Mutta jos minä selvisin, selviätte tekin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Islantilainen voikukka

Viime viikolla meillä oli onni saada Arkikuvapäiväkirja-blogia pitävä Kaisa tallille kuvailemaan. Kaisa ratsastaa kanssani samalla askellajitunnilla. Kun tuli puhetta, että hän myös valokuvaa, meille tuli kiire sopia tallin kuvauspäivä vielä, kun syksy näyttää parhaita puoliaan.

Jokainen halukas pääsi kuviin oman hevosensa tai oman lempihevosensa kanssa. Tässä muutamia kuvia minusta ja ihanasta, mahtavasta, upeasta Fífill frá Fagerängistä. Fifi on ainakin kaikille minua Instagramissa seuraaville tuttu, sillä hän esiintyy suunnilleen joka toisessa kuvassani.

Olin taas näissä kuvissa itseäni ja omia ilmeitäni kohtaan ihan hyperkriittinen. Irvistän, näytän karmealta, tukka roikkuu, kaksoisleuka, maha pullottaa... Sitten ajattelin, että en voi jättää näitä kuvia julkaisematta vain, koska en itse näytäkään siltä valokuvamallilta, joka ilmeisesti kuvittelen olevani :). Tunnelma on kuitenkin näissä kuvissa se, jonka haluaisin teillekin välittyvän.


Fifi on nyt 8-vuotias punahallakko islanninhevosruuna. Luonteeltaan sympaattinen, mutta välillä vähän herkkis, häslä ja epävarma. Ei ehkä aina se penaalin terävin kynä, mutta tekee ja osaa kaikenlaista, kun vain osaa pyytää. Laumasielu. Ihmisen ystävä, kulkee välillä perässä kuin koiranpentu. Menee kuitenkin toisaalta rohkeasti vaikka jonon ekana ja tulee aika usein portille vastaan, kun lähden häntä hakemaan tarhasta töihin. Ei tallin nopein hevonen, mutta hänellä on hieno tahdikas töltti, näyttävä ravi ja puhdas kolmitahtinen laukka. 



Fífill tarkoittaa muuten islanniksi voikukkaa. Minun vakkariratsunani Fifi on toiminut reilut kaksi vuotta. Paljon kaikenlaista on yhdessä nähty, hyvää ja ei-niin-hyvää. Mahtavaa on ollut nähdä, miten nuori hevonen kehittyy ja oppii kaikenlaista. Samalla olen itse oppinut kyllä ihan hirveästi myös. 





Ja vielä oma lempikuvani koko setistä. Katsokaa nyt, miten söpö tuo hevonen on.


Tähän loppuun vielä ajattelin linkittää teille yhden aivan ihanan heppavideon. Videolla esiintyy islanninhevosori Kapall frá Kálfholti, kavereitten kesken Pasi, ja aika kivasti esiintyykin. Pasin omistaa Minna Tihinen, joka käy mua ja Fifiäkin aina välillä opettamassa.


Leppoisaa alkavaa viikkoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...