Ratsastaminen on kyllä niin kummallista (ja vaikeaa). Aina välillä tuntuu, että jes, näinhän tämän pitääkin mennä, ja sitten seuraavalla kerralla taas yksinkertaisinkaan asia ei onnistu.
Perjantaina ratsuna oli Tanjan ihana Bimi, mutta ratsastaja tuntui olevan ajoittain ihan pihalla. Kai sitä pitää silti vain uskoa siihen, että joka kerta oppii jotain uutta, vaikka tällä iällä se oppiminen ei enää olekaan ihan niin nopeaa. Vanhuus ei tule yksin, kun tuntuu, että pää kyllä tajuaa, mitä pitäisi tehdä, mutta kroppa silti heiluu ihan omiaan eikä pysy yhtään hallinnassa :).
Aurinkoinen sää, mukava seura ja kiva heppa ei silti ole hullumpi yhdistelmä pitkälleperjantaille :).
(Kuva: Tanja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!