torstai 25. elokuuta 2011

Vielä kerran: mansikkainen salaatti


Mansikan ja valkohomejuuston liitto on varmaankin taivaassa solmittu. Tajusin, että jos tuota herkkuyhdistelmää aikoo vielä tänä kesänä nauttia, alkaa olla kiire, sillä tuoreita mansikoita on jo aika vaikea löytää kaupoista. Eipä siis tarvinnut kauan miettiä, kun lauantaisille vieraille täytyi keksiä jotain purtavaa:
 
Mansikka-briesalaatti

Tammenlehtisalaattia tai lollo rossoa
Rucolaa
Avomaankurkkua
Mansikoita
Brie-juustoa
Paahdettuja pinjansiemeniä
Tuoreita mintunlehtiä

Kastike:

Oliiviöljyä
Tummaa balsamicoa
Juoksevaa hunajaa
Suolaa
Tuoretta timjamia
Rouhittua mustapippuria

Revi salaatti ja rucola tarjoilukulhon pohjalle. Sekoita kastikkeen aineet esimerkiksi morttelissa. Sekoita kastike huolellisesti salaatin ja rucolan joukkoon. Paloittele avomaankurkku. Perkaa mansikat ja puolita ne. Paloittele valkohomejuusto. Levitä pilkotut ainekset salaatin päälle. Ripottele pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä ja koristele tuoreilla mintunlehdillä.

Ohje Vihreä polku -blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...