maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ravintoa mielelle ja kielelle


Kävin perjantaina Tampereen taidemuseossa tutustumassa Vuoden nuori taiteilija 2012 -näyttelyyn. Ari Pelkosen suurikokoiset grafiikantyöt tekivät ainakin minuun vaikutuksen, joten ajattelin vinkata näyttelystä teillekin. Näyttely on avoinna vielä 22.4.2012 saakka. Perjantai-iltapäivisin klo 15 - 18 museoon on muuten vapaa pääsy.

Ari Pelkonen on järjestyksessä 28. vuoden nuori taiteilija. Hän yhdistää töissään akryylimaalausta ja puupiirrostekniikkaa: Valmiista töistä näitä tekniikoita on vaikea erottaa toisistaan. Välillä hienoa pintaa olisi melkein tehnyt mieli koskea, mutta hillitsin itseni. Työt olivat värimaailmaltaan rauhallisia ja harmonisia ja niistä tuli sellainen tunne, että mitä pidempää malttaa katsoa, sitä enemmän näkee.

Taidemuseon alakerrassa on tällä hetkellä balilaisen maalaustaiteen Bali Hai -näyttely. Pelkosen töiden rauhallisuuden ja suurien linjojen jälkeen balilainen taide oli suorastaan häiritsevää piperrystä. En tiedä, oliko tämä kontrasti nimenomaan näyttelyiden suunnittelijoiden tarkoituksena. Jotenkin vain tuli sellainen tunne, että nämä näyttelyt eivät sovi yhtään yhteen. Varmasti irrallisena tämä näyttely olisi ollut kiinnostavampi, mutta nyt yksityiskohtien runsaus lähinnä pyörrytti.

Kun hengenravintoa oli saatu tarpeeksi, olikin jo nälkä. Onneksi tähän oli ratkaisu lähellä, sillä melkein taidemuseon vieressä Pyynikintorilla on Heinätori-ravintola. Entinen torin vaakahuone on miljöönä ihana ja ruokakin on todella hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...