keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Viimeiset Berliinin kuvat ja vinkit


Brandenburger tor

Ajattelin kirjoitella vielä ylös muutamia mieleeni tulleita käytännön vinkkejä Berliiniin, jospa näistä vaikka olisi jollekulle iloa. Tavoitteena ei ollut tehdä mitään kattavaa listaa, joten kannattaa varmasti hankkia myös joku opaskirjanen :). Meillä oli käytössä Mondon päivitetty opas ja tykkäsin siitä kyllä tosi paljon.

Paljon jäi kaupungista näkemättäkin ja esimerkiksi lähes kaikki museot koluamatta, mutta sehän on vain hyvä syy suunnitella uutta reissua.


East Side Gallery

Liiku julkisilla. A- ja B-vyöhykkeillä (joiden sisälle mahtui Tegel-lentokenttäkin) kelpaava päiväkortti maksoi 6,30 euroa. Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa Berlin CityTourCard tai Berlin WelcomeCard, joilla sai myös alennusta esimerkiksi tietyistä museoista. Listassa ei kuitenkaan ollut meistä kovin kiinnostavia museoita, joten päätimme pärjätä pelkillä päiväkorteilla. Lippujen hinnat ja reittihaku löytyy BVG:n sivuilta.


Checkpoint Charlie

Varaa mukaan käteistä. Harvassa paikassa kelpaa kortti ainakaan pikkuostoksiin. Käteistä ja kolikoita on siis hyvä olla matkassa.


East Side Gallery

Varaudu käyttämään elekieltä tai opettele muutama sana saksaa, sillä kaupungissa ei puhuta englantia mitenkään erityisen hyvin. Hotelleissa ja tavallisimmissa turistikohteissa varmasti pärjää englannillakin.


Kastanienallee

Ei ole oikeastaan väliä, missäpäin kaupunkia hotellisi on, sillä nähtävyydet ovat hajallaan ympäri kaupunkia. Varmista vain, että vieressä on metro- tai paikallisjuna-asema, niin pääset liikkumaan helposti.


Sateinen Berliini

Jos haluat käydä valtiopäivätalon lasikupolissa, huomioi että käyntiaika täytyy varata kolme päivää etukäteen verkkosivuilta.


East Side Gallery

Museoissa on yleensä ilmaiset narikat. Hyödynnä ihmeessä.


Berliinin kauneimmaksi sillaksi kutsuttu Oberbaumbrücke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...