keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kardemummalla maustettuja amerikkalaisia pannukakkuja, olkaa hyvä!

Lähes mikään ei ole työpaikallani niin rikollista kuin se, että tuo jotain hyvää syötävää vain itselleen. Tänään olin rikollinen, sillä minulla oli itselleni jälkkäriksi kaksi amerikkalaista pannaria. Pannareiden kanssa nautitut tuoreet mansikatkaan eivät tainneet toimia lieventävänä asianhaarana.


Ihan tältä annokseni ei sentään tänään näyttänyt. Kuva on maanantailta, jolloin pannareita syötiin aamupalaksi. (Joku voisi jo luulla, että saan euron aina kun blogissani mainitaan sana aamupala... Mutta ei. Aamiainen nyt vain on päivän tärkein ateria. Varsinkin silloin, kun voi syödä pannukakkuja.)

Pannarit onnistuivat tällä ohjeella melkein yli odotusten: taikinasta oli helppo paistaa paksuja ja kuohkeita pannareita. Kardemumma toi makuun kivan lisän, sitä ei kannata missään tapauksessa jättää pois. Ja yllättävän hyviltä pannarit maistuivat vielä tänäänkin mikrossa lämmitettynä :).


Amerikkalaiset pannukakut

5 dl piimää
2 munaa
2 rkl voisulaa tai öljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Paistamiseen
voita

Lisäksi
hilloa, marjoja, jäätelöä, kermavaahtoa, vaahterasiirappia...

Sekoita munat, piimä ja voisula tai öljy kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne koko ajan sekoittaen, siivilän läpi seuloen piimäseoksen joukkoon.

Sekoita tasainen taikina. Paista voissa paksuhkoja, reilun kokoisia pannukakkuja joko blini- tai ohukaispannulla. Tarjoa pannukakut kuumina haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Ohje Kotiliedestä.

8 kommenttia:

  1. Minä yritän välttää tällaisten aamupalojen tekoa. Ongelma on se, että syön pian itse kaiken. Ja teen seuraavanakin aamuna. ;)

    Huomiselle AAMUPALAlle on mansikoita, mustikoita ja karhunvatukoita varattuna. Ah... Pitäisiköhän mennäkin heti nukkumaan, että aamu olisi pian? Ja nämä olisi varmasti ihania niiden kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi arkiaamuisin en ehdi edes ajattelemaan mitään tällaista, vaan ihan perusruisleivällä tai jogurtilla mennään... Kiloja kertyisi varmaan ihan kivasti, jos tällaista joka päivä söisi aamupalaksi :). Karhunvatukoita, nam!

      Poista
    2. Juu arkiaamuisin ei ehdi kuin heräämään ja suihkun kautta liikkeelle. Mutta näin lomalla(!!!!!) on vähän aikaa fiilistellä ja marjat menivät hienosti alas sitruunarahkan kanssa. Sain vastustettua näiden tekoa, mutta huominen voisikin olla hyvä päivä tehdä näitä jos kummipoika tulee yöksi...

      Poista
    3. Ai sä oot sellaisella lomalla... Ihanaa, vaikka vähän kateellinen olenkin :). Mä jo ootan niin viikonloppua. Pitäisiköhän alkaa jo suunnitella aamupalamenua?

      Poista
  2. Auts kun näyttää hyvältä! Voin kuvitella työkavereiden kateuden ;) En olekkaan koskaan tehnyt tai maistanut tuollaisia amerikkalaisia pannareita, täytynee joskus koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, näiden tekemisessä ei ollut suuri vaiva.

      Poista
  3. Myyty! Nimittäin sun blogisi mun lukulistalle. Yleensä seuraan vain ja ainoastaan seuraan vain ruoanlaittoa tai leivontaa koskevia blogeja, mutta nyt on tehtävä poikkeus. Unohduin tänne pitkäksi aikaa selailemaan ja herkullisten ohjeiden lisäksi ottamasi ruokakuvat ovat tosi nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teit juuri kommentillasi erään bloggaajan hyvin iloiseksi, tervetuloa ja toivottavasti viihdyt jatkossakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...