Vastauksia ja lisää kysymyksiä

Sara haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen, joten tässä tulee. Kuvat ovat eiliseltä tallireissulta. (Menin siis videoimaan ystäväni ratsastustuntia, mutta tietenkään en malttanut pitää kameraani kurissa, kun oli niin paljon kaikkea kivaa kuvattavaa. Ehkä yksi näteimmistä talleista, missä olen käynyt.)

1. Millaisesta talosta/asunnosta haaveilet?

Tällä hetkellä ehkä vanhasta (mutta mieluiten valmiiksi tosi kivasti rempatusta) omakotitalosta ja isosta puutarhasta, missä kasvaisi hedelmäpuita :). Talo voisi olla jopa maalla tai sitten vaihtoehtoisesti jollain vanhalla asuinalueella Tampereella.

2. Mikä on kaikkien aikojen lempiesineesi?

Ehkä ylioppilaslahjaksi saatu Kalevala-korun Vanamo-kääty... Tai voisi se olla joku kirjakin... Tai vaikka jouluna saadut Tuokio-kulhot. En pysty nimeämään vain yhtä.

3. Mitä teet sadepäivänä mieluiten?

Olen esimerkiksi mökillä, luen tai näpertelen jotain. Myös leipominen on sadepäivinä kivaa.

4. Mikä on rumin/epäonnistunein käsityösi?

Hmmm... onhan niitä varmaan joitain. Viime vuosilta tulee mieleen ainakin ne hahtuvapallot, joista osa tuli isona harmaana möykkynä ulos pesukoneesta.

5. Pidätkö jostain kotityöstä, jos pidät niin mistä?

Enpä taida pitää... Vai lasketaanko ruoanlaitto kotityöksi?

6. Mikä urheilulaji on suosikkisi?

Jos itse pitää urheilla, niin tietty ratsastus! Jos saa vain katsella, niin sitten lätkä.

7. Teetkö listoja (nyt ei puhuta katto-/lattialistoista), millaisia?

Lähinnä sellaisia "Ennen lomaa hoida vielä nämä" tai "Reissuun tarvitset mukaan nämä". En kyllä harrasta näitä kovin usein, sillä jotenkin liialliset listat vain ahdistavat. Minulla on tällaisissa asioissa suhteellisen hyvä muisti ilman listojakin, vaikka auttavathan ne joskus vähän jäsentämään ajatuksia.

8. Mitä aiot tehdä tänään?

Ehkä julkaista tämän postauksen, pestä hampaat ja mennä nukkumaan.

9. Mikä saa sinut onnelliseksi?

Monetkin asiat: viime aikoina ainakin ystävät ja hevosten kanssa puuhailu.

10. Mitä osaat tehdä parhaiten?

Kirjoittaa.

11. Mitä ruokaa/elintarviketta ilman et pystyisi elämään?

Sanon sen mikä tuli ekana mieleen: ilman juustoa kaikissa muodoissaan elämä olisi kurjaa.

Tämäkin haaste on jo niin monia blogeja kiertänyt, ennen kuin sain tartuttua toimeen, että enpä taida keksiä ihan yhtätoista blogia, missä tämä ei ole vielä esiintynyt. Haastan nyt siis vain Paulan, Minnan, Ansukan, Nuoren emännän ja Mervin.

Ja sit niitä kysymyksiä:

1. Mistä haaveilet juuri nyt?
2. Urheiletko mieluummin itse vai katsotko kun toiset urheilevat?
3. Mikä on paras puolesi?
4. Kaikkien aikojen lempikirjasi?
5. Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi, jos se olisi mahdollista?
6. Kuinka suuri käsityötarvikevarasto sinulla on?
7. Mikä on lempiherkkusi?
8. Milloin olit viimeksi haljeta jännityksestä?
9. Millainen autokuski olet?
10. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka esittäisi pääosaa?
11. Entä kuka olisi hänen vastanäyttelijänsä?

Ikuisen rakkauden saari

Täällä palaudutaan pikku hiljaa koko kevään vaivanneesta lukujumista. Sillähän siitä pääsi, kun hylkäsi yöpöydällä nököttävät kirjat ja tarttui johonkin aivan uuteen. Tai en minä nyt niitä kokonaan hylännyt, ne ovat vain luovalla tauolla. Daína Chavianon Ikuisen rakkauden saari lähti mukaani viime syksynä kirjamessuilta Bazarin tarjouspöydästä, ja nyt oli hyvä hetki vihdoin tarttua siihen.

Cecilia on nuori kuubalaisnainen, joka asuu monien muiden kuubalaisten tavoin Miamissa. Eräänä iltana hän tapaa baarissa Amalian, joka alkaa kertoa hänelle tarinoita. Tarinat alkavat Kiinasta, Afrikasta ja Espanjasta, kietoutuvat yhteen ja päätyvät Kuubaan.

Amalian tarinat vetävät Ceciliaa puoleensa ja hän palaa aina kuulemaan lisää. Samalla hän selvittää eri puolilla Miamia ilmestyvän kummitustalon tarinaa. Liittyvätkö kummitustalo ja Amalian kertoma tarina jotenkin myös Ceciliaan? Todellisuuden ja yliluonnollisuuden raja hämärtyy muutenkin Cecilian elämässä, kun hän huomaa pystyvänsä havaitsemaan asioita joita muut eivät pysty.

Mielestäni Chaviano tasapainoileekin kirjassa hienosti todellisen ja yliluonnollisen rajalla. Cecilia tuntee kotimaastaan erotetun ihmisen tuskaa. Hän tuntuu vihaavan sitä, millainen maasta on tullut. Samalla Kuuba ja sen tarinat kiehtovat häntä. Pohjimmiltaan kirja ehkä haluaa sanoa, että rakkaus voittaa.

Hän katsoi, kuinka tuuli riepotti läheisen muurin köynnöstä ja linnut ajoivat toisiaan takaa kookospalmun lehvistössä... Hän muisti entisen kotikaupunkinsa, menetetyn maansa. Ja vihasi sitä. Luoja, kuinka hän vihasi sitä. Hän ei piitannut siitä, että muisto teki kipeää. Hän ei piitannut siitä, että kipu muistutti rakkautta. Mutta jostain hänen muistinsa lokerosta puhkesi soimaan bolero: Jos haaveemme ovat valhetta vaan, miksi sydämeni itkee, huokaa ja valittaa?

Näitä samoja teemoja käsiteltiin muuten myös jokin aika sitten lukemassani Cecilia Samartinin Nora & Alicia -teoksessa.

Opiskelin sivuaineena espanjan kieltä ja siinä sivussa tuli luettua aika paljon myös latinalaisamerikkalaisten kirjailijoiden kirjoja. Sitten tuli jostain syystä tauko, mutta nyt niihin on ollut taas kiva tarttua. Kuuba on jo kauan ollut unelmien matkakohteeni ja vaikka näissä kirjoissa piirtyikin saaresta vähän raadollisempi kuva, haluaisin sinne silti.

--

Lopuksi vielä pakko jakaa yksi biisi, joka ei nyt oikeastaan liity tähän kirjaan mitenkään. Joistain se nyt vain tuli tätä postausta rustaillessa mieleeni. Kuulin tästä muuten perjantaina aivan mielettömän version siellä Ruby & Fellasissa järjestetyssä Under the Bridge Unplugged -kilpailussa.

Vauhdikas viikonloppu (ja italialainen omenapaistos)

Olen luuhannut torstaista lähtien joka päivä tallilla. Torstaina ja perjantaina olin itse ratsastamassa, eilen olin katsomassa ystäväni suoritusta estekisoissa ja tänään olin katsomassa estekisoja omalla tallillani. Aurinkoa ja pöllyävää hiekkaa on siis riittänyt.

Perjantaina ratsastustunnin jälkeen suuntasin vielä Ruby & Fellasiin kuuntelemaan Under the Bridge Unplugged -kisan finaalia. Aikas hyviä esiintyjiä olivat kaikki, mutta kyllä ensimmäisenä esiintynyt Töyssy & Tervaniemi putsasi pöydän heti kättelyssä.

Eilisten kisojen jälkeen suuntasin ystäväni kanssa taas Tampereelle, tällä kertaa Hämeenpuistoon levittäytyneelle Eurooppalaiselle ruokatorille ja syömään Tuulensuuhun. 

Jälkkäriksi napattiin ruokatorilta valkosuklaalla kuorrutettu mansikkavarras. Nam. Tämä idea on pakko laittaa talteen. 

Tänään poikkesin ostamassa ruukkuihin vähän kesäkukkia. Terassin laatikoihin en vielä keksinyt mitään... Tai siis lähinnä meni sormi suuhun puutarhan valtavan valikoiman edessä :).

Pakastimen tyhjennysprojektikin eteni tänään vähäsen. Rasia kerrallaan... Pakastetuista omenalohkoista tuli paistosta. Halusin kuitenkin vähän vaihtelua perinteiseen kaura-omenapaistokseen, ja ratkaisu löytyi niinkin kaukaa kuin Pirkasta. Italialainen omenapaistos olikin aika maukasta, joten tässä ohje:

Italialainen omenapaistos

n. 4 hapokasta omenaa (tai sen verran, että lohkot peittävät piirakkavuoan pohjan)
1/2 tl kanelia

Taikina
150 g leivontamargariinia tai meijerivoita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
1 dl mantelilastuja

Voitele korkeareunainen piirakkavuoka (halkaisija noin 24 cm). Kuori ja lohko omenat. Levitä omenat vuokaan. Ripottele pinnalle kanelia. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele pehmeä taikina omenoiden päälle. Taikina leviää paistumisen aikana. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Kirjanmerkkikissa

Pitihän se arvata, että kirjanmerkeistä ei täällä selvitty yhdellä. Mitä enemmän selailin, sitä enemmän kivoja malleja löytyi.

Kirjanmerkkikissa on taiteltu Jo Nakashiman video-ohjeen avulla. Tämä ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin sydänkirjanmerkin taittelu, mutta onnistui kuitenkin minultakin, vaikka ennen sydänkirjanmerkkiä haastavin taitteluni on tainnut olla peruspaperilennokki :).

Tampereen seudun ketjuaskarteluliikkeet saavat kyllä minulta vähän pyyhkeitä paperivalikoimistaan. Skräppipapereita on joka lähtöön, samoin kuin hääkutsuaskarteluun sopivia helmiäiskartonkeja. Mutta missä ovat kaikki muut paperit? Joskus muistan nähneeni origamipaperin nimellä jotain papereita, mutta nyt sellaisia ei löytynyt mistään. Ystäväni, joka on toden teolla innostunut kirjojen tekemisestä, on törmännyt samaan ongelmaan.

Kissan taitteluun tarpeeksi ohutta paperia löytyi äidin askartelukaapin uumenista. Mutta paperi olisi ehkä saanut olla vähän kestävämpää, sillä nyt jotkut taitokset ovat ikävän kuluneen näköisiä. Yritin tehdä tätä kissaa varmaan viidestä erilaisesta paperista, ennen kuin löytyi edes yksi, josta se onnistui. Taittelussakin oli kyllä pari aika monimutkaista kohtaa, joten hyvä kun sai harjoitella :).

Raparperikausi: avattu

Raparperi kasvaa ihan silmissä, ja ajattelin, että tänään on aika korjata hieman satoa. Pakastimesta löytyi raparperin kaveriksi viimekesäisiä mansikoita. Googlettamalla löytyi Dansukkerin ohje raparperi-mansikkakeittoon. (Kyllä, otin taas ensimmäisen ohjeen, minkä hakukone minulle antoi.) Tosin ehkäpä tällaista kiisselia olisi ihan ilman ohjettakin osannut tehdä, mutta tuo soseuttamisidea oli mielestäni hauska.

Raparperi-mansikkakeitto

n. 150 g raparperia paloina
4 dl vettä
1/2 tl kanelia
1/2 dl ruokosokeria (tai tavallista sokeria)
1 tl perunajauhoja
1/2 dl vettä
pakasterasiallinen mansikoita

Laita raparperi, vesi, sokeri ja kaneli kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä reilut 5 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kattilaan. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kiehahtaa, älä keitä. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin soseuttamaan mansikat tehosekoittimessa ja vatkaamaan sitten mansikkasose keiton joukkoon. Itse heivasin kuuman raparperikiisselin ja melkein jäiset mansikat tehosekoittimen kannuun ja surautin koko hoidon sileäksi. Toimi niinkin.

Positiivisuus vastaan negatiivisuus

Ajattelun ammattilainen kertoi vähän aikaa sitten tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisellä pitäisi olla ainakin kolme positiivista tunnetta tai ajatusta yhtä negatiivista kohden. Minna haastoi tuossa taannoin listaamaan kymmenen asiaa, jotka saavat hyvälle mielelle. Joten kaikkia tämän päivän negatiivisia tuntemuksia vastaan: kymmenen positiivista juttua sattumanvaraisessa järjestyksessä, olkaa hyvä :). Edit. En näköjään osaa laskea, niitä onkin yksitoista.

Ystävät
Ystäväni ymmärtävät, että ei oikeastaan ole olemassa ruokaa, mihin ei voisi laittaa juustoa tai pähkinöitä. Ystäväni pysähtyvät kanssani Cocktail Spa -nimiseen baariin juomaan Strawberry Mojitoa. Ystäväni lähtevät kanssani tallille tai piristävät tylsää työpäivää härskeillä jutuillaan. Ystävät saavat nauramaan ja itkemään, ilman heitä elämä olisi kurjaakin kurjempaa.

Mies
Onhan se ihan kiva kuitenkin :).

Blogi
Se, että kirjoittelee nettiin juttuja omista näperryksistään ja omasta elämästään, saattaa kuulostaa jonkun mielestä hölmöltä, mutta minut blogi saa ihan järjettömän hyvälle tuulelle. Eli kiitos kaikille, jotka olette täällä kanssani, ja varsinkin teille, jotka jaatte ajatuksianne kommenttiboksissa :).

Kevät
Vaikka pidänkin talvesta, on kevään tulo tänä vuonna ollut jotenkin helpottavaa. Ulkona on juuri nyt niin ihanaa!

Oma koti
Oma koti, omat jutut, paikka missä saa rauhassa löhötä sohvalla, leipoa, näperrellä...

Hevoset
Hevosten kanssa touhutessa kaikki maailman stressi unohtuu. Ratsastamisessa riittää haastetta ja välillä tuntuu, ettei mikään onnistu. Silti kerta kerran jälkeen mieli vetää takaisin tallille ja halu oppia lisää on hirmuinen.

Tulossa olevat reissut
Heinäkuun alussa suunnataan kaverin kanssa Düsseldorfiin ja sieltä Aachenin iiiisoja hevoskisoja katsomaan. Can't wait! Jotain pientä juhannuspyrähdystäkin suunnitellaan.

Terveys
Tällä saralla olen kokenut aika vaikeitakin juttuja (enkä nyt tarkoita pelkästään niitä hammaslääkärikäyntejä), joten tämä normaaliolo on nautittavaa.

Perhe
Välillä lähellä, välillä kaukana. Mutta on olemassa. Se on tärkeintä.

Ruoka
Mainitsinko jo juuston ja pähkinät? Kohta pihalta voi hakea ensimmäiset raparperit. Sitten tuleekin jo viikonloppu ja voi tehdä jotain hyvää aamupalaa. Eikö se jotenkin niin mennyt, että hyvä ruoka, parempi mieli.

True Blood
On se Eric vaan ihana :).

En nyt tällä kertaa haasta ketään erityisesti, sillä haaste on jo aika monissa blogeissa kiertänyt. Mutta kannustan kyllä kaikkia miettimään niitä hyviä juttuja elämässä, sillä on vaikutusta!

Häjylammen kalliolla

Lauantaina oltiin retkeilemässä Häjylammen kalliolla. Kuvissa niin kiltisti poseeraava Eppu-koira oli kyllä oikeasti melkomoinen luonnonrauhan häiritsijä, sillä koira ei todellakaan olisi malttanut olla yhtään paikallaan ja odotella, kun ihmiset paistavat makkaraa. Koko ajan olisi pitänyt heitellä keppiä... Tai vaihtoehtoisesti antaa makkaraa. Ja ne kepit, mitä koira toi heitettäväksi, eivät todellakaan olleet mitään pieniä, vaan osa oli ihan parimetrisiä oksia tai pieniä puita.

Sydämiä sivuille

Helatorstai-iltapäivä on kulunut sisällä sadetta paossa. Tai ei täällä ole oikeastaan edes satanut, mutta kun säätiedotuksissa peloteltiin rankkasateilla, niin päätin varmuuden vuoksi viettää päivän sisällä. Jotain tekemistä tämä laiska päivä kuitenkin kaipasi. Törmäsin söpöihin sydänkirjanmerkkeihin missäs muuallakaan kuin Pinterestissä. Ohjevideolla tekeminen näytti helpolta, joten ei kun kokeilemaan.

Tein oman kirjanmerkkini jostain muista askarteluista ylijääneestä paperinpalasta, jonka leikkasin 12 x 12 cm:n kokoiseksi neliöksi. Taittelu ei ollut vaikeaa, paljon vaikeampaa oli saada paperista täsmälleen neliö, jotta kaikki kulmat olisivat menneet sitten taitellessa nätisti kohdakkain.

Melkein samanlaisia sydämiä on tehty ainakin Tyttö kylmän maan -blogissa. Saran taittelema kirjanmerkki on tuollainen sivun yläreunaan laitettava.

Nyt tallille, mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Vihertää

Sain äitiltä viime keväänä (vai oliko se jo edellisenä) mättään valkovuokkoja. Ne ovat aika kivasti levinneet syreenipensaiden juurella ja tänä keväänä siellä oli jo muutama kukkakin. Kauniita.

Viime syksynä iskin kaikki seinustalla kasvihuoneessa kasvaneet yrtit talvehtimaan kasvimaahan. En vaivautunut ottamaan selvää, mitkä yrtit ylipäätään talvehtivat (vai talvehtivatko ne kaikki?), vaan päätin mennä sillä systeemillä, että ne selviävät, jotka selviävät. Tietenkään en vaivautunut laittamaan ylös, missä järjestyksessä yrtit maahan laitoin... Jotenkin tuo syksyllä vielä kristallinkirkkaana mielessä ollut järjestys on talven aikana hävinnyt :). Tuo ylläoleva on varmaankin (pipar)minttua, ja eiköhän ne sitten maistamalla muutkin selviä. 

Raparpereista voi jo kohta ensimmäiset napsia.

Ruohosipuli on jo iso.

Ruohosipulin vieressä maasta puski myös yllätysnarsisseja. Jonkun ruukkunarsissin olen tuonne varmaankin viime keväänä istuttanut. Kuten huomaatte, suunnitelmallista puutarhanhoitoa.

Kirsikkapuukin on ilmeisesti selvinnyt talvesta hengissä.

Museoiden yössä

Eilen oli Tampereella museoiden yö. Sää oli päivällä aivan surkea: ratsastustunnin jälkeen puristin vaatteista varmaan kolme litraa vettä. Opettaja sai toistella aika monta kertaa, että nosta pää ylös, kun kypärästä niskaan valuvan sateen takia teki mieli ratsastaa koko ajan kyyryssä. Onneksi iltaa kohti sää selkeni ja aurinkokin näyttäytyi, joten kaupungilla kiertelemisestä tuli ihan kivaa.

Aloitimme kierroksen Työväenmuseo Werstaalta. Werstaan miljöö on hieno, ja vaihtuvien näyttelyiden teematkin olivat kiinnostavia... Mutta hirveästi luettavaa! Näyttelyiden kiertämisestä tuli vähän sellaista kahlaamista...

Werstaan jälkeen katsastimme TR1-taidehallin, jossa on esillä osa TAMKin valmistuvien kuvataitelijoiden ERO-näyttelyn töistä.

Sekä Werstas että TR1 sijaitsevat Väinö Linnan aukiolla. Aukio on ihana, vaikka pokkarin linssi saikin kaiken kallistumaan.

Väinö Linnan aukiolta matka jatkui kohti Mältinrantaa, jossa ovat esillä Ero-näyttelyn loput työt. Matkalla poikkesimme Tallipihan puodissa ja söpössä kahvilassa.

Mältinrannassa ehkä yllättävin teos oli valokuvaava mummo, joka oli tehty kokonaan virkkaamalla.

Viimeinen kohde oli Näsilinna eli Milavida, joka yleensä on suljettu yleisöltä. Nyt sinne on ripustettu Milavida-taitelijaryhmän valokuvanäyttely. Yläkertaan olisi päässyt vain opastetuilla kierroksilla, ja ne olivat tietysti ihan täynnä. Pari vuotta sitten yläkertakin oli auki ja silloin pääsimme siellä vierailemaan, joten tämä ei nyt niin paljon harmittanut.

 
Jos muuten Näsilinnassa käynti kiinnostaa, se on avoinna vielä 27.5. saakka. Aukioloaikoja on ainakin nopealla etsimisellä netistä vaikea löytää, mutta linkitän ne tänne, jos löydän.

Näsinkalliolta oli auringon laskiessa aika kivat näköalat. 

Sitten vielä vähän ajelua museobussilla. Päätimme kulttuurikierroksen tietenkin asianmukaisesti hodarikojulle :).