torstai 13. syyskuuta 2012

Omena-rahkapiirakka

Taas on se aika vuodesta, kun omenoita tulee ovista ja ikkunoista. Jotain piti siis keksiä.


Rahka teki omenapiirakasta mukavan mehukkaan. Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka omena perinteisesti kanelilla maustettuna hyvää onkin, tarjosi sitruuna mukavaa vaihtelua. Itse puolitin ohjeen, kun minulla oli vain yksi tölkki rahkaa. Alla olevasta ohjeesta tulee kuitenkin koko pellillinen.

Omena-rahkapiirakka 
(pellillinen)

Taikina:
8 dl vehnäjauhoja
3-4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2-3 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita/margariinia

Lisäksi:
1 muna
2 dl piimää

Täyte:
10-15 pientä omenaa
2 tlk sitruunalla maustettua maitorahkaa
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria

Valmista täyte vatkaamalla munista rakenne rikki ja lisäämällä muut aineet joukkoon. Kuori ja viipaloi omenat.

Sekoita taikinan kuivat aineet kulhossa ja lisää rasvasula. Jaa taikina kahteen osaan, joista toinen voi olla hiukan suurempi ja toinen pienempi. Pienemmästä osasta tulee murupäällinen. Lisää suuremman taikinan joukkoon muna ja piimä ja levitä taikina pellille.

Levitä taikinan päälle omenaviipaleet ja rahkatäyte. Ripottele päälle murumainen taikina. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Ohje hieman muokattu Uskola-blogissa julkaistusta ohjeesta.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Tuo sitruunarahka sitten sopii moneen herkkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista olikin... Voisikin oikeastaan tehdä jo uuden piirakan, kun ensimmäinen katosi aika nopeasti parempiin suihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...