maanantai 3. joulukuuta 2012

Geysir ja sen kaveri Strokkur


Toivottavasti ette ole vielä ihan superkyllästyneitä Islannin reissun kuviin, sillä en malta olla julkaisematta niistä ainakin vielä osaa.

Thingvellirin kansallispuistosta lauantainen bussikierroksemme jatkui geysireille. Matkalla pysähdyimme taputtelemaan issikoita. Geysireillä tuuli aivan valtavasti, ja tuo purkautuva kuuma höyry lähti tuulen mukana minne sattuu. Koska oli kuitenkin pakkasta, se jäätyi maan pintaan sellaiseksi mukavaksi kirkkaaksi jääkerrokseksi, joten askeliaan sai varoa.


Geysir on siis yhden tuollaisen luonnon oman suihkulähteen nimi. Siitä se on ainakin englannissa yleistynyt tarkoittamaan kaikkia purkautuvia kuumia lähteitä. Ja eikö suomeksikin puhuta geysireistä? Alkuperäinen Geysir on jo väsähtänyt, mutta sen vieressä Strokkur purkautuu noin viiden minuutin välein.


Purkauksen jälkeinen vetäytyminen.



Maahan jäätynyttä höyryä.






Uutta purkausta odotellessa...



4 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia Islannista! Itsellä on ollut haaveena päästä sinne jo tosi, tosi kauan.

    Issikat varsinkin on aivan ihania ja miten hienoja kuvia näistä karvaturrikoista!! Sellaiset on myös haaveissa, nyt meillä on vaan ihan sellaisia tavishevosia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Islanti kyllä ainakin minut lumosi ihan täysin, joten suosittelen haaveen toteuttamista. Ja ne hevoset... Vaikka on kyllä tavishevosetkin kivoja, niin jotenkin nuo issikat tuolla omassa maisemassaan olivat niin hellyyttäviä, etten olisi malttanut lähteä pois ollenkaan.

      Poista
  2. Upeita kuvia! On aika uskomatonta miettiä, että siellä se magma maan uumenissa lämmittelee noita lätäköitä niin että höyry nousee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sanopa muuta, aika jännä on kyllä tuo luonto. Suuri ja ihminen pieni, ainakin Islannissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...