torstai 7. maaliskuuta 2013

Kaunis blogi -tunnustus

Sain Hapsuli-blogin Hannalta Kaunis blogi -tunnustuksen. Kiitos!


Tunnustuksen säännöt ovat: Pitää kertoa itsestään kahdeksan paljastavaa asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle bloginpitäjälle. Lisäksi tulee kopioida ylläoleva kuvasymboli.

Ajattelin ensin, että kahdeksan asian keksiminenhän on helppoa. Kuka nyt ei rakastaisi itsestään höpisemistä.  Ei se kuitenkaan ihan helppoa ollut, mutta tässä tulee kahdeksan varsinaista suurta paljastusta :).
  • Olen huono lämmittämään takkaa ja saan kuulla tästä säännöllisesti mieheltäni. Yleensä en muista, että takkaan pitäisi laittaa tuli. Tai jos muistan sytyttää, unohdan katsoa syttyikö se ja havahdun kahden tunnin päästä siihen, että tuli on sammunut heti alkuunsa. Jos tästä selvitään, unohdan yleensä lisätä toisen pesällisen puita. Sitten yleensä lopuksi unohdan vielä sulkea pellin, ja lämpö karkaa niille yksille linnuilla... Ja koko ajan olen luultavasti istunut sohvalla noin kolmen metrin päässä takasta.
  • Luen aina samanaikaisesti useaa kirjaa, ja käsitöitäkin minulla on aina useita kesken.
  • Tykkään tehdä asiat parhaimmalla mahdollisella tavalla ja tykkään tehdä ne loppuun tai "valmiiksi". Toisaalta varmaan ihan hyödyllinen luonteenpiirre, mutta välillä saattaa lipsahtaa pakkomielteen puolelle. Esimerkiksi: lataan uuden Angry Birds -pelin ja pelaan sitä niin kauan (tunti- ja päiväkausia), että olen läpäissyt kaikki kentät ja bonuskentät JA saanut niistä kaikista parhaan mahdollisen tuloksen eli kolme tähteä :).
  • Haaveilen salaa omasta hevosesta, vaikka tiedän, että tässä elämäntilanteessa oma hevonen on sula mahdottomuus.
  • Olen mieletön pelkuri, kun katson telkkaria. Nytkin taustalla pyörii Criminal Minds, ja minun on pakko nostaa kannettavan näyttöä telkkarin eteen, vaikka katson sitä vain puolella silmällä. Myös osa Greyn anatomian leikkaussalikohtauksista on liian rankkoja minulle, ja katselen niitä esimerkiksi tekeillä olevan käsityön neuloksen läpi.
  • Tykkään siististä kodista, mutta olen tosi huono ylläpitämään järjestystä ja vihaan siivoamista.
  • Haluaisin olla luova ja kekseliäs, mutta oikeasti taidan olla vain hyvä seuraamaan ohjeita. Haluaisin olla myös huolettomampi, mutta toisaalta haluaisin esimerkiksi hallita raha-asiani paremmin. Haluaisin osata piirtää, mutta toisaalta en kuitenkaan ikinä keksisi, mitä piirtäisin... Ehkä olen ihan hyvä tällaisena.
  • Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta jostain syystä blogin aloittamista pohdin melkein neljä vuotta.
Huijaan nyt vähän, enkä jaa tunnustusta eteenpäin, sillä melkein kaikissa lempiblogeissani on viime aikoina ollut tällainen kahdeksan asian haaste.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...