sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vadelma-kinuskisemifreddo


Mummon puutarhasta elokuun alussa poimituista vadelmista suurin osa päätyi pakastimeen odottelemaan ensi talvea. Loputkin päätyivät pakastimeen, mutta vaniljakastikkeen, mascarponen ja kinuskikastikkeen kanssa. 

Minulle ei ole ikinä selvinnyt, onko jäädykkeellä ja semifreddolla joku ero, mutta ei anneta sen häiritä. Semifreddohan tarkoittanee kaiketi puoliksi jäätynyttä, mutta toisaalta eihän jäädykettäkään kai yleensä ihan umpijäisenä tarjoilla. Tämä on joka tapauksessa helppo ja nopeasti valmistuva jälkkäri. Tai nopeasti, jos pakastusaikaa ei oteta lukuun. 

Mukavaa alkavaa viikkoa, elokuun viimeistä!

Vadelma-kinuskisemifreddo

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (250 g) mascarponea
1 prk (330 g) kinuskikastiketta
200 g vadelmia

Vatkaa kylmä vaniljakastike vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon mascarpone ja puolet kinuskikastikkeesta. Kaada puolet seoksesta suorakaiteen muotoiseen, kelmutettuun vuokaan. (Käytin itse pientä pyöreää irtopohjavuokaa, kun sellainen löytyi kaapista helpommin. Suorakaide olisi varmasti toiminut paremmin, kun semifreddoa olisi tullut paksumpi kerros.) 

Asettele seoksen päälle puolet vadelmista ja valuta kinuskikastiketta raidoiksi. Lisää vuokaan loput jäädykemassasta ja laita päälle kinuskikastiketta ja vadelmia. 

Peitä vuoka ja anna pakastua noin 3 1/2 tuntia tai kunnes jäädyke on kohmeista. Älä sekoittele välillä. Kumoa semifreddo tai tarjoa suoraan vuoasta. Mikäli pakastat semifreddoa kauemmin, anna sen sulaa huoneenlämmössä ennen tarjoilua ainakin puoli tuntia. 

Ohje Glorian ruoka & viini 5/2014. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...