perjantai 21. marraskuuta 2014

Banaani-toffeemuffinit


Tiedättekö tunteen, kun välillä haluaisi leipoa jotain ja selaa epätoivoisesti nettiä ja keittokirjoja jotain kivaa ohjetta etsien? Silloin mitään sopivaa ei tunnu koskaan löytyvän. Sitten välillä käy niin kuin minulle alkuviikosta. Selasin keittiön pöydälle jäänyttä keittokirjaa ja se aukesi kuin itsestään banaani-toffeemuffinien kohdalta. Hedelmäkorissa nökötti kuin sattuman oikusta muutama ylikypsä banaani. Kaapissa oli vielä lisäksi TÄSMÄLLEEN OIKEA grammamäärä toffeenameja (se, miten ne olivat säästyneet syömiseltä meidän taloudessa, onkin sitten todella outo juttu). It was faith, banaani-toffeemuffineja oli siis tehtävä.

Muffinien ohje on Nigella Express -kirjasta. Nigellan ohjeita toteuttaessa tulee usein sellainen epäuskoinen tunne, että nyt tämä on vähän liian helppoa tai ohjeessa oikaistaan jotenkin. Niin tälläkin kertaa. Kovin työ oli siinä, kun käärin toffeekarkit papereistaan ja pilkoin ne neljään osaan. Muuten taikina tehtiin lähinnä kääntelemällä aineet kulhossa sekaisin, tykkään. Lopputuloksena syntyi pehmeitä muffineja, jotka kuitenkin kohosivat kauniisti. Banaanin maku ei ollut sellainen kaikenpeittävä, vaan myös toffee maistui kivasti. Tykkäsin ja teen varmasti toistekin.

Mitään kovin nättejä kuvia näistä ei kyllä kymmenen aikaan illalla saanut... Keittokirjan kuvassa näyttävät ehkä astetta (tai aika montakin astetta) nätimmiltä, mutta en anna sen häiritä. Työkaveri oli luullut näitä kahvipöydässä tumman värin vuoksi joksikin terveysmuffineiksi, kunnes häntä oli valistettu asian oikeasta laidasta...


Banaani-toffeemuffinit (12 kpl)

3 erittäin kypsää banaania
1 1/4 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
250 g vehnäjauhoja
100 g hienoa sokeria
1/2 ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
150 kermatoffeemuruja (esim. pilkottuja Omar-karkkeja)

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja asettele muffinivuoat 12-paikkaiselle muffinipellille. Soseuta banaanit ja laita ne hetkeksi sivuun. Kaada öljy kulhoon ja vatkaa joukkoon kananmunat. Sekoita jauhot, sokeri, ruokasooda ja leivinjauhe toisessa kulhossa. Lisää jauhojen joukkoon öljy-munaseos ja banaanisose. Sekoita varovaisesti taikinaksi ja kääntele joukkoon toffeemurut.

Jaa taikina tasaisesti muffinivuokiin ja paista uunissa 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...